Elukat karkuteillä

Mää selasin eilen elukoitten ig:tä ja ommaa ig:tä ni mää sit rupesin siinä miettii mun elukoita ja mun vanhoja elukoita, jotka on jo kuollu. Mää sit rupesin muistelemaan et millasia ne oli ja mitä niitten kans on tapahtunu ja rupes ihan naurattaan ku tuli mieleen kaikkia elukoitten karkureissuja ja muita toilauksia mitä on tapahtunu. Sillon tapahtumahetkellä ei varmaa oo paljon naurattanu mut kyllä jäläkeenpäin on naurettu näille ja paljon. Mää aattelin tehä nyt osasta tarinoita julkisia ja kertoo ne nyt kaikille. Osan jutuista oon jo kertonu täällä mut niistä on nii kauan et aattelin kertoo uusiks.  Varmaa hyvä varottaa et jos joku ei oo hoksannu ni mun huumori on aika mustaa ja osaan näistä tapauksista liittyy mustaa huumoria ni jos et oo sellasen huumorin ystävä ni jätä lukematta. 

Mulla on ollu omia elukoita seittämän vuotta ja mun ekat omat lemmikit oli kaks marsua Pelle ja hermanni. Sillon ku Pelle ja Hermanni tuli mulle ni enhän mää tienny mistää mittää ku ei mulla itellä ollu aikasemmin ollu mittää omia elukoita jos ei lasketa niitä monia öttiäisiä mitä mää kesäsin keräsin purkkiin ku olin pieni. Mut mää googlasin paljon ja testasin eri virikkeitä ja ruokia ja toimintatapoja mun marsuilla et mitkä passaa just niille. Tietenki kokemus on opettanu kans. Mutta nyt niihin tarinoihin. Sinä päivänä ku Pelle ja Hermanni tuli mulle tapahtu jo pieni karkureissu. Mää olin yksin kotona ja mää halusin ottaa marsut sylliin. Mää jotenki vissii luulin et ne marsut pyssyis paikallaan ku niitä pittää sylissä tai laittaa lattialle. Mää nappasin eka Hermannin sylliin ja laitoin tyhmyyksissäni sen lattialle oottaan et mää saan otettua Pellen myös. No mää sain sen Pellen syllii ja tajusin samalla et Hermanni oli häippässy johonki. Ei siinä auttanu muu ku laittaa Pelle takasin häkkiin ja alakaa kääntään huonetta ympäri. 15 v minä oli ihan paniikissa ku mää olin jo ekana päivänä onnistunu hukkaan toisen marsuista ja mää olin ihan varma et porukat suuttuu mulle ku se marsu on menny hukkaan. Marsuilla oli sillon sellanen pinnasängystä tehty häkki ja ihan viimesenä mää älysin kattoo sinne häkin alle ni siellä se pikkunen Hermanni oli ja raukka ihan paniikissa ja en vieläkää muista et kerroinko edes koskaan porukoille et Hermanni oli karkuteillä.

Alusta asti ollaan reissattu marsujen kans paljon mökille ja sit myöhemmin ku muutin pois kotoo ni porukoille mentiin monesti viikonloppusin et marsut on kyllä kaikki tottunu pienestä asti reissaamiseen. Marsujen häkki oli ja on edelleen mökillä etteisen perällä. Sit kerran ku me oltiin mökillä ja olin siivoomassa marsujen häkkiä ja marsut oli olkkarissa mun perheen kans. Mun sisarukset sit huuteli mulle sieltä olkkarista et marsut yrittää kokoajan tulla sinne etteiseen. Sit joku heitti idean et päästetään marsut irti ja katotaan et tulleeko ne heti sinne mun luo. Sitten ku häkki oli valmis ni marsut päästettiin irti. Ne tuli kyllä sitä etteistä kohti mut aika hittaasti ku niitä vissii vähä pelotti. Ne kuitenki pääty sinne etteiseen ja Pelle tuliki suoraa mun sylliin mut Hermanni päätti vetää jonku spurtin ja pääty häkin taakse. Ei siinä auttanu muu ku siirtää sielä ahtaassa etteisessä sitä häkkiä et mää sain Hermannin pois sieltä ja piti sieltä myös siivota kuset mitkä se oli ehtiny sinne vääntää.

Sitten tuli marsujen eka kesä ja mää tietenki halusin viiä marsut ulos. Mää sit ostin marsuille ulkohäkin ja mää vein ne aina ulos ku oli sopiva ilma. Sit kerran mää olin hakemassa marsuja sisälle ja olin ottanu Hermannin sylliin ja aattelin laittaa sen kuletusboksiin missä mää vein marsut sit sisälle. Mää en muista mitä tapahtu mut Hermanni pääsi mun sylistä karkuun ja oli menossa kovvaa vauhtia jonku puskan alle. Onneks mulla oli nopeet refleksit ja sain Hermannin kiinni mut kyllä sillon sydän jätti muutaman lyönnin välistä ku säikähin nii paljon.

Mulla oli alkuun marsuilla suolakivi. Sit yks aamu mää menin antaa marsuille ruokaa ja huomasin sellasia epämääräsiä palasia niitten häkissä. Mää siinä mietin vähä aikaa et mitä ihmettä noi on ja hoksasin sit et ryökäle se on se niitten suolakivi. Mää siinä rupesin keräileen niitä palasia pois niitten häkistä. Mää ihmettelin ku niitä palasia löyty aika vähän ja pieniä paloja ja mää mietin et missä ne loput palaset on ku se suolakivi oli sillee suht iso. Sit mää tulin siihen tulokseen et marsujen on täytyny syyä sitä suolakivee. Mää en tiiä edelleenkään miten tää on mahollista mut sen jäläkee mää en oo ostanu yhtään suolakivee. Oli muuten todella janosia marsuja pari päivää.

 

Mulla on ollu aika huonoa tuuria marsujen kans et ne on sairastellu ja niitä on pitäny lopettaa. Sillon ku Hermanni piti lopettaa ni mää hommasin tietenki Pellelle uuen kaverin. Sen marsun nimi oli Diudi. Diudi oli tosi arka marsu ja sen kans sai tehä paljon töitä et se kesyyntyis. Mää olin kerran taas vaihteeks porukoilla ja mää halusin tehä Diudille näyttelylaudan ku halusin sitäki näyttelyssä käytt'ää. Äitillä sattu olee jotain kankaita ja mää hakkiin Diudin alakertaan et me saatiin katottua et minkä värinen kangas passaa Diudin turkkiin. Mää sit laitoin Diudin yhen kankaan päälle ja jotenki en vielä muistanu et Diudi on tosi arka. Se sit säikähti vissiin jotai ja lähti salamana livohkaan. Taas sitä sai ettiä ja se löyty sit sohvan alta. Porukoilla oli sellanen iso kulmasohva ja mää en tietenkää mahtunu sen sohvan alle hakemaan Diudia. Ei siinä auttanu muu ku pyytää muita nostaan sitä sohvaa et mää pääsin hakeen Diudin pois sieltä. Onneks ei tarvinu sieltäki siivota pissoja. 

Diudin ekat näyttelyt oli kans mielenkiintonen kokemus. Mää olin kerran käyny Pellen kans näyttelyissä et mää onneks tiesin et mitä siellä tapahtuu. Ku Diudi oli niin arka ni se stressas sitä tilannetta niin paljon et ku tuli Diudin vuoro mennä tuomarille ni Diudi sitte pissas tuomarin päälle. Voi luoja että sillon hävetti. Jälkeenpäin mää oon tullu siihen tulokseen että Diudia ei olis kannattanu viiä sinne näyttelyyn ollenkaa. 

Mun eka hamsteri oli kans mielenkiintonen tapaus. Sen nimi oli Hyrrä ja se oli kyllä iso persoona ja sen iso ego ei mahtunu sen pieneen kääpiöhamsterin kroppaan. Alusta asti se meijän yhteiselo oli semmosta toilailemista että ei mitää järkee. Alotetaan vaikka siitä ku mää ostin Hyrrän. Mulla oli yks ilta tylsää ja mää päätin et nyt mää käyn ostaan hamsterin ku mää halusin sellasen elläimen mille saa syöttää jauhelihaa. Ei mulla tietenkää ollu mitää hamsterille sopivia tavaroita eikä ruokaa eikä yhtää mittää mut hamsteri oli pakko jostain syystä saaha. Mun ratkasu oli se et me mentii kaverin kans kauppaan ja mää ostin jotai pakasterasioita ku mää aattelin et semmosessa sen hamsun voi varmaa tän yhen matkan kulettaa. Sit mentiin eläinkauppaan. Mää kysyin vaa et onks teillä semmosia perus hamstereita. Se myyjä totes et syyrianhamstereita ei oo mut kääpiöitä on. Ei mulla ollu mittään hajuu et mikä/millanen on kääpiöhamsteri mut sellasen mää ostin. Onneks sielä oli myynnissä myös häkkejä ja kuletusbokseja ja kaikkee muutaki tavaraa millä pääsi alakuun ja ruokaa oli myös. Päästiin sit kottiin ja mää vaa mietin et mitä mää just tein. Ei siinä auttanu muu ku ottaa puhelin kauniiseen käteen ja googlata et miten sellanen pikkunen saippuapala pietään hengissä. Sit me alotettiin Hyrrän kans meijän yhteiselo. Mää opin taas hirveesti uusia asioita. Mää opin et ne Hyrrän mukana ostetut tavarat ja ruuat ei ollu hirveen hyviä ni mää ostin paremmat ja Hyrrällä meni hyvin.

Hyrrä oli aivan mahtava persoona. Sen kans ei kyllä tullu koskaan tylsää. Mää olin vasta 17 v ja olin muuttanu omillee sillon ku mää ostin Hyrrän mut porukat kyllä suuttu mulle ja ihan syystä. Mää olin käyny hstamassa Hyrrälle juoksupallon ja mää aattelin et koska Hyrrä ei ollu sillon vielä mitenkään käsikesy ni mää aattelin et Hyrrä voi siinä pallossa juosta ja tutkia paikkoja. Me oltiin sillon elukoitten kans porukoilla yötä. Mää sain jollain keinolla Hyrrän kiinni ja laitoin sen palloon ja katoin monesti et luukut on kiinni ja päästin Hyrrän matkaan. Mää aattelin et ei haittaa vaikka se menis sängyn alle ku se on siinä pallossa ni se ei voi mennä hukkaan. Mää seurasin ku Hyrrä juoksi siinä pallossa ja löhösin sängyssä. Sit kuulu räts ääni ja tuli ihan hiljasta. Mää menin kattoon palloo mikä oli osunu sängyn jalkaan ja oli nyt palasina eli ei rikki vaan luukut oli lähteny pallosta irti ja pallonpuolikkaat oli toisistaan vielä lähteny irti eikä ryökäleen elukkaa näkyny missään. Mää sit yritin ettiä Hyrrää mun huoneesta ja välillä mää löysin sen mut ku se ei ollu vielä sillon käsikesy ni enhän minä saanu sitä kiinni. Mää ainaki 40 minuuttia yritin ettiä sitä ryökäleen elukkaa enkä mää uskaltanu mennä pyytään apua keltään ku mää en olis jaksanu kuunnella nalkutusta aiheesta ku porukat ei ollu vieläkää ilosia siitä ku mää ostin Hyrrän ilman lupaa. Sit mulla välähti. Mää otin Hyrrän ruokakupin ja laitoin siihen lissää ruokaa. Ei sit tarvinu kauaa oottaa ku Hyrrä kiipes ruokakuppiin. Mää laitoin salamana mun käjen sen ruokakupin päälle sillee et Hyrrä ei päässy ennää karkuun ja sit mää kiikutin sen häkkiin. Sit mää päätin et seuraavan kerran ku Hyrrä karkaa ni mää oon  kesyttäny sen niin et mää saan sen helposti kiinni ja nii se oli.

Tulin nyt siihen tulokseen et jos mää laittasin tähän tekstiin kaikki ne tarinat mitä mää olin suunnitellu ni tästä tekstistä tulis pitkä ku nälkävuosi ni mää aattelin tehä vieläki ainaki toisen tämmösen samanlaisen tekstin missä mää kerron lissää tarinoita. Se saattaa jo lähiaikoina tulla tänne ku nyt ku mulla on joku aihe päässä ni on myös motivaatiota kirjottaa.