Hermannin muistolle

Muistan sen ensimmäisen eläinlääkärikäynnin. Olin kauhusta kankeena ku se meijän omistaja laitto mut meijän kuletuskoppiin eikä ottanu Pelleä ollenkaa. Eka mää mietin, et unohtiko se Pellen, mut mää kuulin ku ne ihmiset puhu siitä ku Pelle jäi kottii ni mää aattelin, että sen oli tarkotus jäähä kottii. Me käveltii ulkona. Mua pelotti, oli kamala meteli ja uusia hajuja. Lääkärissä mua tutki kiva lääkäri, mutta ne tutkimukset ei ollu kivoja. Mää kuitenki pelkäsin sitä lääkäriä ku se oli ihan vieras tyyppi. Sitten siinä kävi vielä joku toinen tyyppi ja se piti mua ku se lääkäri katto mun suuhun jollain ihme vekottimella. Sitten se lääkäri puhu vielä jottain mun omistajalle ja sitten me lähettii kottii. Mää aloin saamaan suuhun jotain hyvvää nestettä. Siitä tuli mulle aina vähän parempi olo. Mää sain sitä nestettä viikon ajan ja sitten se omistaja sano, että mää en saa sitä enää. Mulla alko taas oleen paha olo. Mää toivoin, että ne ihmiset tekis jotain järkevää mulle, että mun ei olis tarvinu kärsiä enempää. Olin siis aika tyytyväinen ku Diudi tuli meille. Siitä arvasin, mää en oo täälä enää kauaa. Olin aika helpottunut. Se oli aika kurjaa ku mut pistettiin asumaan yksin mun viimesinä päivinä. Mutta ihmiset päätti, että Pellen pittää opettaa Diudi käyttäytymään meijän porukan tavalla eli siten että ihmiset tykkää siitä. Nyt me ollaan taas matkalla eläinlääkäriin. Tällä kertaa me mennää autolla. Matka on tällä kertaa tosi lyhyt. Me päästää heti johonki huoneesee. Saan jonku piikin, joka pistää väsyttään niin ankarasti. Pääsen omistajan syliin. Siinä on turvallinen olo ja siihen mää nukahdan. Haluan kuitenki vielä sanoa terveiset ja hyvästit Pellelle, joka on maailman paras veli. Diudille tsemppiä uuteen kotiin totutteluun. Se voi olla vaikeeta ku pittää tutustua siihen kämppäkaveriin samalla. Pelle on kuitenki kiva tyyppi, joten ei huolta. Mun omistajallle haluan sanoo, et mää rakastan sitä, vaikka se sitä on epäilly. Rakastan niin älyttömästi, vaikka oon raivonnu sille aina vaan enemmän, mutta se johtu vaan siitä ku mulla oli niin paha olo. Mää en vaan voi sille mitään. Se lääke väsyttää mua ihan hirveesti. Mää en vaan saa enää herättyä. Mun omistaja itkee. En mää haluu et se itkee. Tää on se lemmikin omistamisen varjopuoli niin ku se on sanonu. Meijät pitää osata päästää pois ku on se oikee hetki. En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Hermanni 8.9.2017-30.8.2019.